HOPEANUOLI:
Hopeanuoli on Yoshihiro Takahashin käsikirjoittama ja piirtämä manga ja sen pohjalta tehty animesarja. Manga ilmestyi vuosina 1983-1987 ja Toei Animationin tekemä anime vuonna 1986. Manga voitti vuonna 1987 vuoden parhaan shonen-mangasarjan palkinnon.
Hopeanuolen alkuperäinen nimi "Ginga Nagareboshi Gin" tarkoittaa "Hopeahammas: Tähdenlento Hopea".
Hopeanuolella on kolme jatko-osaa: Ginga Densetsu Riki kertoo ajasta ennen Hopeanuolen syntymää, ja tarinassa seurataan Hopeanuolen isän, Rikin, pentuvaiheita. Ginga Densetsu Weed kertoo Hopeanuolen pojasta Weedistä, ja Ginga Densetsu Weed: Orion kertoo Weedin pojasta, Orionista.
WEED:
Ginga Densetsu Weed "Hopeahammas legenda Weed" on Yoshihiro Takahashin tekemä koira-aiheinen manga, josta on tehty myös anime. Ginga Densetsu Weed on jatkoa Ginga Nagareboshi Ginille, eli Hopeanuolelle. Mangaa ilmestyi kaikkiaan 60 osaa, joista vain kolme ensimmäistä on käännetty englanniksi. Mangaa kääntänyt Comics One meni konkurssiin, joten mangan kääntäminen lopetettiin kesken.
Kuten Hopeanuolestakin, Weedistä on ilmestynyt myös ekstramangoja ja oheistuotteita. Animen kaikki 26 jaksoa on julkaistu Suomessa sekä suomeksi että ruotsiksi tekstitettynä kahdeksan levyn mittaisena DVD-julkaisuna.
Ginga Densetsu Weedin jatko-osa on Weedin pennusta kertova Ginga Densetsu Weed: Orion.
| Genre | draama, toiminta, seikkailu |
| Manga | |
|---|---|
| Tekijä | Yoshihiro Takahashi |
| Julkaisija | |
| Sarjajulkaisulehti | Manga Goraku |
| Ensimmäinen painatus | 1999 – 2009 |
| Kirjojen lukumäärä | 60 |
| TV-anime | |
| Ohjaaja | Toshiyuki Kato |
| Studio | Studio Deen |
| Lähetyskanavat | |
| Alkuperäinen lähetyskierros | 3. marraskuuta 2005 – 11. toukokuuta 2006 |
| Jaksojen määrä | 26 |
RIKI:
Ginga Densetsu Riki "Hopeahammaslegenda Riki" on Yoshihiro Takahashin tekemä yhden pokkarin pituinen manga, joka kertoo Rikin lapsuudesta. Mangassa on noin 200 sivua ja sen on julkaissut Nichibun Comics. Ginga Nagareboshi Gin on Ginga Densetsu Rikin jatko-osa, vaikka ilmestyikin lähes 20 vuotta aikaisemmin. Ginga Densetsu Rikistä on tehty 2. julkaisu, jossa on erilaiset kannet, mutta muuten se on samanlainen kuin 1. julkaisu.
Kirja julkaistiin suomeksi heinäkuussa 2012.
| 銀牙伝説リキ (Hopeahammas-legenda Riki) | |
| Genre | seikkailu, toiminta |
| Manga | |
|---|---|
| Tekijä | Yoshihiro Takahashi |
| Julkaisija | |
| Sarjajulkaisulehti | |
| Ensimmäinen painatus | 2003 – 2003 |
| Kirjojen lukumäärä | 1 |
ORION:
Ginga Densetsu Weed: Orion "Hopeahammas-legenda Weed: Orion" on Yoshihiro Takahashin tekemä jatko-osa Ginga Densetsu Weed-mangasarjalle. Se kertoo Weedin pennuista Orionista, Rigelistä, Siriuksesta ja Bellatrixistä. Manga alkoi 24. heinäkuuta 2009 ja ilmestyy viikottain Shukan Manga Goraku-sarjakuvalehdessä. Ensimmäinen pokkari julkaistiin 18. marraskuuta 2009 ja uusi pokkari ilmestyy joka toinen kuukausi.
METEOR GIN:
Yoshihiro Takahashin ainutlaatuinen teos valottaa Hopeanuolen taustoja tekijän kommenteilla ja upealla alkuperäiskuvituksella höystettynä. Erikoisjulkaisu sisältää lisäksi väriliitteen ja syväluotaavat hahmoesittelyt.
INUYASHA:
Inuyasha on Rumiko Takahashin luoma manga- ja animesarja. Sarja kertoo nykyajan Japanissa asuvan 15-vuotiaan Kagomen ja puolidemoni Inuyashan seikkailuista Sengoku-kauden Japanissa. Animessa on 167 jaksoa ja ensimmäinen jakso esitettiin Japanin Nippon TV:ssa 16. lokakuuta 2000. Sarjan viimeinen jakso esitettiin 3. syyskuuta 2004, jolloin sarja jäi kesken. Sarja kuitenkin vietiin loppuun 26 jakson mittaisella Inuyasha: The Final Act-jatkosarjalla, joka käsitti tapahtumat mangan loppuun saakka. Inuyashasta on lisäksi tehty neljä itsenäistä elokuvaa. Inuyasha-mangapokkareita on yhteensä 56 kappaletta, jotka kaikki ovat ilmestyneet suomeksi.
Omistamani englanninkieliset Weedit
Hopeanuolen ensimmäisen osan erikoisjulkaisu
Tuli vähän pitkä postaus, mut tuskin haittaa :DD












Ei kommentteja:
Lähetä kommentti